På Svenska Deutsch In English


  Etusivu
  Musiikki
  Konserttiohjelmisto
  Kiertue
  Tilaus
  Kuvia
  Mainoskuvia
  Arkisto
  Yhteystiedot

Perhemissio

Perhemissio on uusi kansainvälinen projekti, johon Lavrenchukin perhe on lähtenyt mukaan.

LavrenchukinPerhe

Lavrenchukien perhe muutti Suomeen keväällä 2007. He asuvat Pohjois-Karjalassa, Liperin kirkonkylässä. Perheen vanhemmat, Igor ja Svetlana ovat molemmat ammattimuusikkoja. Igor on harmonikkataiteilija ja kapellimestari. Svetlana on ammattipianisti sekä kuoronjohtaja. Musiikki on alusta saakka ollut vahvasti mukana myös perheen lasten elämässä. Elokuussa 2014 perhe sai Suomen kansalaisuuden.

Niinpä pian Suomeen muuttamisen jälkeen Lavrenchukeista muotoutuikin kristillinen perheorkesteri, jonka jäsenmäärä jatkuvasti lisääntyy lasten kasvaessa, ja kunkin lapsen löytäessä oman musiikillisen suuntautumisensa. Suuren jäsenmääränsä takia, kokoonpano on saanut nimekseen Lavrenchukien ISO musiikkiperhe.

ISO perheen kokoonpano koostuu nykyään yhdestätoista henkilöstä, joista yhdeksän heistä esiintyy konserteissa. Vanhempien lisäksi esikoinen Seva, joka itsekin on ammattimuusikko, soittaa paitsi trumpettia, myös juontaa konsertteja. Sevan vaimo Viktoria soittaa konserteissa viulua.

Tyttäret, Anastasia ja Alena laulavat, sekä soittavat kumpikin omia instrumenttejaan (Anastasia pianoa ja Alena viulua). Toinen poika Svetoslav soittaa selloa. Myös nuorimmat siskokset Maria-Kristina ja Elisa-Liel osallistuvat konsertteihin soittaen kannelta ja viulua. Lisäksi kokoonpanon nuorimmat, Sevan ja Viktorian kaksi tytärtä, Ariella ja Anna ovat matkoilla mukana, mutta eivät itse vielä esiinny.

"Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." Joosua 24:15







Igor Lavrenchuk | | +358 40 74 94 113

Kävijälaskuri

Copyright Igor Lavrenchuk | Oikeudellinen tiedote